Kaikki oikein -näytelmä kesällä 2021 Mäntyrannan kesäteatterissa

Siilinjärven Teatterissa kesällä 2021 näytelmä Kaikki oikein.
 
Siilinjärven Teatterissa nähdään kesällä 2021 Mäntyrannan kesäteatterissa Anna-Leena Härkösen tekstiin pohjautuva Kaikki oikein -näytelmä Heikki Paavilaisen dramatisoinnilla ja Janne Puustisen ohjaamana.
 
On tavallinen alkusyksyn päivä elokuussa 2019, kun Veikkaus tiedottaa, että Suomeen on osunut käsittämättömän suuri Eurojackpot-voitto. Taajamassa Siilinlahden rannalla, pienen omakotitalon olohuoneen kuluneella nahkasohvalla kuittia käsissään pitelevät Eevi ja Kari Puttonen, jotka eivät ole uskoa sen kummemmin silmiään kuin korviaankaan. Ettäkö miljonäärejä?
 
Kaikki oikein on hykerryttävä teatteriesitys ihan tavallisesta pariskunnasta, joiden elämän miljoonapotti mullistaa. Anna-Leena Härkösen vuonna 2014 julkaistuun suosikkiromaaniin pohjautuva näytelmä käsittelee oivaltavalla tavalla suurta suomalaista lottounelmaa ja sen seurauksia. Vanha viisaus tietää, ettei raha tuo onnea, mutta makoisalta moni sen tuoma muutos silti maistuu – ainakin aluksi.

 Esityksen Siilinjärven teatterille ohjaa Janne Puustinen, jonka aiempia ohjauksia Mäntyrannassa ovat olleet kesien 2018 ja 2019 Simpauttaja ja Mielensäpahoittaja.
 

RooleissaEveliina Paussoi, Pekka Räsänen, Anja Vartiainen, Juhani Heiskanen, Ville Saastamoinen, Kati Ruuskanen, Pirjo Luostarinen, Kalle Kokotti, Siiri Savolainen, Noora Nissinen, Tuomas Näresalmi, Mika Kumpulainen, Merja Oksman, Juha-Pekka Tuhkanen, Fanni Rautiainen, Hilla Kyllönen

Liput on varattava ennakkoon. Lippuvarauksia otetaan vastaan sähköpostitse, puhelimitse sekä nettisivujen lippuvarauslomakkeella:
lipunmyynti@siilinjarventeatteri.fi / puh. 046 921 9378 (klo 12-18). Liput myös Lippupisteen verkkokaupasta sekä myyntipisteitä kautta maan.
 
Ikäsuositus: 12 vuotta
 
Lämpimästi tervetuloa teatteriin!

Vastaa